Tuulessa ja tuiskussa
Yhdestoista Limingan uudenvuodenjuoksu taivallettiin tällä kertaa melko ankarissa olosuhteissa, kun talvinen myräkkä iski Liminkaan vähän ennen starttia. Vieläkään ei silti ylletty niin huonoihin keliolosuhteitiin, jotka olivat aivan ensimmäisessä Limingan uudenvuodenjuoksussa vuonna 2008, jolloin mitattiin jopa myrskylukemia.
Vaikka keli meni hieman haasteelliseksi oli lähtöviivalla jälleen hieno määrä juoksijoita. Matkaan lähti yhteensä 154 juoksijaa, jotka urhoollisesti taivalsivat reitin reilun tuulen puskiessa vastaan varsinkin kirkonmäen peltoaukealla. Myös lasten ja nuorten juoksuihin saatiin mukaan yli 30 juoksijaa, jotka eivät myöskään keliä säikähtäneet.
Järjestelytoimikunta kiittää kaikkia tapahtumaan osallistuneita! Tervetuloa mukaan myös tänä vuonna järjestyksessään jo kahdenteentoista Limingan uudenvuodenjuoksuun! Toivotaan, että keli suosii ensi kerralla vähän paremmin 🙂